Morjesta! Mun nimi on Ida, ja olen vielä toistaiseksi FiSen tuorein rekrytoija. Firman kasvuvauhti tosin on niin kova, että kovin kauaa en tätä uutukaisen viittaa tule varmastikaan harteillani kantamaan.
Tärkeintä on luoda ainutkertainen kohtaaminen
Tulen IT-rekryjen pariin konsulttihankinnan maailmasta. Se, että kaksi ja puoli vuotta sitten päädyin juuri IT-alalle, on täyttä sattumaa, mutta varsin onnekas sellainen. On ollut äärimmäisen mielenkiintoista päästä mahdollistamaan toinen toistaan maailmaa mullistavampia projekteja etsimällä oikeat osaajat niitä toteuttamaan. Konsulttihankinnassa minulle tutuksi tulivat lukuisat eri roolit aina projektipäälliköistä kehittäjiin ja arkkitehdeistä data-analyytikoihin.
Ennen IT-alalle päätymistäni vastasin yli sadan promootiotyöntekijän rekrytoinneista koko Suomen laajuisesti useamman vuoden ajan. Rekrytointiprosessien vetämisessä uskaltaisinkin jo siis luvata olevani melko konkari. Tärkeintä on mielestäni muistaa, että vaikka yksittäinen ihminen olisikin minulle päivän kahdeksas kandi, se ei koskaan saa tuntua hänestä siltä, vaan kokemuksen tulee olla hänelle ainutkertainen. Uskon, että jokainen ihminen voi loistaa, kun hänelle vain löytyy sopivin mahdollinen rooli ja työyhteisö.
Työn ulkopuolella
Vapaa ajallani nautin eväsretkistä luonnossa ja hyvistä kirjoista ja sarjoista kotisohvalla. Myös lasten ja nuorten hyvinvointi on minulle tärkeää ja osa vapaa-ajastani meneekin sen alan vapaaehtoistöissä.
Toivottavasti tapaamme pian! Olen tavattoman innoissani tulevasta matkastani ammattitaitoisten ja super mukavien FiSeläisten kanssa. 💡 Jos tarvitset IT-alan osaajia, niin minä ja koko tiimi autamme mielellämme!